Sokea kana löytää jyvän

Käytiin eilen illalla vähän reenaamassa leikkimistä kentällä. Ihan kivasti meni. Kamerankin otin mukaan josko ois kuvia saanu, mutta enpä saanut kuvia.

No "tottisten" lopuksi mentiin sitten vielä vähän juoksemaan. Kodallahan noi alustat ei ainakaan tähänpäivään mennessä ole tuottanut vaikeuksia, niin niinpä se päätti tehdä pöytä ryhmittymästä itselleen esteradan.



Aluks se vähän nuuhki ja aatteli maistella, mutta sitten se hyppäs mun viereen.



Mulla kun on tapana istua pöydälle, niin sinne päälle kiipeämiseen tuli iso hitti.

Ylös ja loikka alas, loikka ylös ja kiiveten alas ja pari kertaa pöydän ympäri hepuloiden ja sama toistaen.



Siinä vaiheessa totesin, että meidän oli aika lähteä. Pakkasin koirat autoon ja ajattelin vielä räiskiä kamerallani näitä elämää suurempia kuvia.

Kotona sitten taas laittelin näitä kuvia koneelleni ja yhtäkkiä havahduin! Siis ei voi olla totta! Ihan vahingossa olin saanut mielestäni oikein onnistuneen kuvan. Koda on niin kaunis tässä.


Kerrankin kuva, mikä on tarpeeksi tarkka ja Koda vielä katsoo kameraan, eikä edes tumma tausta pilaa sitä vaan päinvastoin. Että voi yhdestä kuvasta tulla onnelliseksi. Ehkä musta tulee sittenkin valokuvaaja. ;)

Kun heräät painajaiseen..

Juoksen viidakossa jotain karkuun. Maasto on epätasaista ja kompuroin, välillä meinaan horjahtaa ja kaatua. Kasvien- ja puidenlehdet lyövät kasvoihini ja oksat osuvat kylkiini.


Kompuroin juuriin ja kolautan jalkani niihin. Koko viidakko on kaaoksessa, linnut rääkyvät, apinat huutavat ja minä yritän epätoivoisesti juosta eteenpäin haroen käsillä viidakkoa.


Saavun luolan suulle.


Ihan kuin olisin nähnyt pantterin vilahtavan siellä luolan nurkassa.


Apua, se hyökkäsi kimppuuni!


Tajuan näkeväni unta ja yritän herättää itseäni. Koda näkyy utupilven läpi nukkuvan omalla patjallaan.


Ravistan hiukan päätäni ja hieraisen silmiäni, sillä Kodan patja näytti olevan hassusti?


Eikä mitä. Siinähän se mamman muru makaa, kuin pieni enkeli. Kyllä oli vaan taas niin todentuntuinen uni.

Mähän päätin noin viikko sitten, että nyt on jotain tehtävä, kun koko kämppä rupes aamuisin olemaan uudessa uskossa, kun joku luultavasti hepuloi öisin. Hommasin sitten portin makkarin oven ja muun kämpän väliin niin, että Koda nukkuu nyt sitten makkarissa mun kanssa. Öisin ei löydy enää pissalammikoitakaan lattioilta ja Koda pidättää jopa ulos asti. Nyt ei ole viikkoon tullut pissan pissaa sisälle ja Koda on kuitenkin vasta vähän yli 4kk. Aivan käsittämätöntä.

Kämppä on siis saanut olla rauhassa, mutta mun nukkumiset on kyllä kortilla. Mä en edes kovin herkästi herää, mutta kun toi saa noita hepuleita klo 4 aamulla, niin kyllä siinä vähän ajattelee, että josko ne voisivat jo loppua. Seuraava herätys on klo 6, jolloin yleensä suuntaammekin jo sitten metsään. Siellä Koda saa juosta yleensä sen 20min - 30min ja purkaa pahimmat energiansa.

No kai sitä on vieläkin aika sekasin ja onnellinen tuosta pennusta, kun riemastuin ehti aamulla, että jes mä saan siitä kuvia, kun se riehuu. Voi onhan se söpö, kun se tohottaa. Se vaan on niin ihana ja kekseliäs ja omatoiminen. Niin täydellinen pikkuinen. :) <3

Baskervillen niitty

Lähdin sitten taas tavalliseen tapaani tuossa kymmenen jälkeen viemään koirani ulos ja päätin taas kävellä tässä lähellä olevalle isolle niitylle, että koiratkin saisivat kunnon lenkin. Siellä aina jotenkin mieli lepää.

Ricon kanssa on jotenkin tottunut siihen, että näkee metsäneläimiä. Niitä pääsee yllättävän lähellekin, kun Ricolla ei luojan kiitos ole riistaviettiä, niin sitä ei voisi vähempää kiinnostaa metsän elävät. Se vain katsoo, että jahas pupulauma lähti tosta vierestä ja jatkaa omia polkuja pitkin. Monesti puputki pysähtyvät ja kääntyilevät katsomaan, että mikäs koira se tuollainen on, kun ei meistä välitä? Joskus saattaa jopa kuulla pupujen ajatukset, että eikö me muka kelvata tuolle?! Törkeää käytöstä! ja ovat kovin tuohtuneen oloisia. Variksetkin katselevat alta 1m päästä, että ohihan tuo näyttää menevän, eivätkä turhia liihottele tiehensä.

Oikeastaan elämä on ollutkin juuri siitä syystä oikein mukavaa. Nimimerkillä sitä ennen on ollut metsästykoiria ja yksi erittäin riistaviettinen saksanpaimenkoira, vaikkei siinä sitten mitään muuta viettiä ollutkaan. Että se oli raivostuttavaa. Aina lähti joku jostain.

No palatakseni aiheeseen. Meillä siis on tällainen ihana iso ja pitkä niitty, missä voi nollata ajatuksiaan.

Ja yleensä iltaisin siellä on usvaa ja sumua ja hyvällä mielikuvituksella siitä saa aavemaisen paikan. Mä itse rakastan juuri noita iltahetkiä, milloin aurinkoa ei näy, mutta valoa kuitenkin vielä riittää.

Siinä sitten kuljeskeltiin eteenpäin, kun yhtäkkiä ilman mitään varoitusta edestämme hyökkää hypäten ylöspäin peura! Korjaan, hyppää ylöspäin yhtäkkiä, mutta pakeneekin sitten lujaa. Että meinas tulla löysät housuun. Niin pahasti se pääs yllättää. Sitten alkoi ajatus pikkasen toimimaan ja katselin sitä, miten valtavan kaunis eläin se on. Sitten vasta katson koiriani ja Ricolla oli sellanen ilme, että mihis sillä oli kiire? Koda katteli meitä molempia ja siihen suuntaan mihin peura oli menny.

Sitten vast tajusin, et nythän on paras tilaisuus nähdä onko pennulla riistaviettiä ja eikun siihen peuran jälkien perään ja kohtiin mistä loikkinut. Ricokin sitten ihan innostu haistelemaan ja pentu myös ne kohdat missä peura oli ollut, mutta kun käännyin, ni molemmat unohti samantien mitä siinä oltiin haistelemassa ja tulivat leikkien mukana sinne minne minäkin menin. Eikä peurasta enää tietoakaan. Palasin vielä kerran, eikä oikeastaan kumpaakaan enää kiinnostanut ja sitten jatkettiin jo takas kotiapäin.

Sitten vasta aloin miettimään, että kauhea tuuri, kun tuollai pääs käymään. Ja on muuten kivaa, että koiralla ei sitä riistaviettiä ole. Luojan kiitos Kodaa ei kiinnostanut. Mä saan edelleen nauttia kävelyistäni. Kodaahan ei kiinnosta myöskään linnut tai muut metsän elävät. Eiköhän jo perimä sanele, et kiinnostus on vähäistä ja kun ei saa mallia mistään, et niihin pitäs reagoida, niin eiköhän se jätäkkin ne tulevaisuudessakin rauhaan. Toivossa on hyvä elää. :)

Oli se vaan seikkailu. Hyvillä mielin jatkettiin kotia ja toivotaan, että se peurakin löysi itselleen hyvän nukkumapaikan. Tarkoitus ei ollut häiritä.

(valitettavasti tietokoneeni näyttösäädöt on päin prinkkalaa, joten kuvatkin on valotettu tai säädetty miten sattuu. Ehkä joskus saan uuden näytön ja saan kuvien säädötkin kohdilleen).

Elämää periferiassa

Viikonlopuksi menimme sitten yhden kaverimme luokse kyläilemään. Sattuipa vaan niin, että moni muu oli ajatellut samoin ja liikenne kyläilyperheessämme oli pahempi kuin Helsingin keskustassa ruuhka-aikana. ;) Pieniä lapsia tuli ja meni kokoajan, samoin aikuisia. Lapset olivat pihalla vesisotaa ja muita rauhallisia huutoleikkejä tai pomppivat trampoliinilla, kun toiset miekkailivat ja aikuisetkin joutuivat vähän korostamaan puhettaaan, että kuulivat mitä toinen puhui. Täällä kyläilyperheessä asustaa myös Kodan paras juoksukaveri. Pieni ja ketterä shelti, jota leikkisästi kutsumme myös vieheeksi. ;)



Viehe on juuri sopivan kokoinen (vielä) Kodalle kaveriksi. Viehe on niin nopea ja ketterä, ettei Kodalla ole toivoakaan saada sitä kiinni ja energiaakin vieheellä riittää niin paljon, että kun Koda väsyy rupeaa viehe komentamaan Kodaa, että leikitään vielä.


Kyllähän Koda yleensä aika hyvin jaksaa. Ai sitä onnea, kun on iso piha missä juosta niin paljon, kuin haluaa.





Siellä koirat juoksentelivat sujuvasti lasten vesi-tai miekkaleikkien väleissä. Välillä kävivät jopa juomassa lasten vesivaroista (ämpäri missä vettä) mikä tietysti aiheutti lisää toimintaa lapsissa, että vedet saatiin turvaan koirilta.


Reissu teki kyllä todella hyvää Kodalle ja oli kiva nähdä, ettei se missään vaiheessa kokenut pelkoa tai epävarmuutta sellaisen metelin ja hälinän ja vieraiden vaihtuvien ihmisten keskellä. Oikeastaan se oli pikemminkin välinpitämätön ihmisiä kohtaan, eikä innostu jahtaamaan tms lapsia, kun se oli siinä pihalla välillä itsekseenkin. Se vain makoili ja katseli tohinaa. Tietysti jos joku sitä lähestyi ja halusi silittää se saattoi innostua hyppäämään päin.

Kyllä mä olin niin ylpeä siitä. Normaali koira siis minulla.




Illalla käytiin vielä pitkospuita pitkin järven rannassa ja niin Koda tuli perässä niitä pitkin, kuin vanha tekijä. Ne ei aina olleet ihan helppoja kulkea edes ihmisille, kun keikkasivat tms tai oli vain kaksi lautaa hieman erillään toisistaan.

Kävipä vielä sitten niin, että kun rantaan päästiin, niin koska Rico meni veteen, niin Koda vain meni perässä ja rupesi uimaan. Että se siitä uimaan totuttamisesta sitten. Se ui vielä muutaman kerran, niinkuin se olisi aina sitä tehnyt. Siitä taitaa tulla varsinainen vesipeto.

Kierrerappusiakin se meni ylös ja alas. Siinä on kuitenkin välit, mistä voi pudota, joten portti meni sitten äkkiä kiinni, ettei se pääse rappusiin sutaamaan ja sähläämään. Hyvä viikonloppu kuitenkin kaikin puolin.

Hiekka nenä. :)

Jäljestystä

No nyt on toinen rokotuskin saatu, turkki tummunut ja jälkiä ajettu.

Koda on nyt selvästi tajunnut, että mistä on kyse kun mennään pellolle/nurtsille jäljestämään. Eilen illalla tehtiin nurmikolle jälki ja Koda ajoi sen tosi hyvin. Suoraa ajetaan, joka askeleella makupala eli ihan pentujälkeä. Saas nähdä opinko itsekin taas miten sitä jälkeä tehtiin ja treenattiin. Tähän asti ongelmana on ollut liian innokas omistaja, joka on jäljestänyt ehkä syvemmällä nenällä kuin koira jne. Sitten kun annoin työrauhan Kodalle, niin johan rupesi jälki hissukseen luistamaan. Kyllä sitä tunsi taas itsensä tyhmäksi. Kyllä se liki 10 vuotta ilman pentua on saanut ne vähäisetkin taidot katoamaan.

Tässä nyt vanhoja multakuvia, kun ei nurtsilta vielä ole tullut otettua kuvia.

Aikaiset aamut

Tulipa tässä eilen aamulla mieleen, että niin sitä paatuneinkin yöihminen muuttuu aamuihmiseksi miltein väkisin pennun myötä. Sellainen ravi ja laukka alkaa yleensä aamu viideltä tai kuudelta. Ja jos haluat, ettei pieniä lammikoita ja niistä lähteviä tassunjälkiä ole lattioilla, niin sitä kehittää miltein kahdeksannenaistin, että herää ensimmäiseen huokaukseen ja toteaa, että aha, pentu alkaa heräillä. Sitten sen kiikuttaa ulos silmät vielä ummessa ja toivoo, että pääsisi nopeasti takaisin vällyjen väliin.

Mutta mitä tapahtuukaan, kun silmät vahingossa avaa? Talvellahan mikään ei häikäise silmiäsi, vaan kaikki on pimeää. Sitten eräänä aamuna jokin häikäisee silmiäsi ja avaat ne katsoaksesi ympärillesi ja kas..







Ulkonahan on kaunista. Aurinkokin heräilee.

Kyllä tuli hyvä mieli hissukseen hiipien metsässä, niin aikaisin, ettei edes muurahaiset olleet vielä heränneet. :) Täytyy myöntää, että tää meiän lähimettä on kyllä varsinainen pelastus. Siellä menee kivasti puolituntia tai tunti aamuisin ennen töihin lähtöä. Ei stressiä muista ja koirat saa juosta. Aivan täydellistä.

Kodakin hiipi.. ja vaani. Luuli olevansa savannin suuri jellona, väijyen gnuta.


Gnu ei ollu tosin juonessa mukana.

Mutta sehän ei estänyt Kodaa. :)

Useimmat kuvat on harmi vaan tällaisia, kun valo ei riitä ja vauhtia on kauhiasti.


Ja sitten vielä tällainen kuva. Huomaa, ettei ilmeet ole paljoa muuttuneet. :D
Koda 16vko

Koda 11vko

Huhtikuun kertausta

Äkkiä se aika menee, kun on tekemistä.

Koda kasvaa ja kaunistuu, sekä toivottavasti oppiikin jotain. ;)

Ricon kanssa painitaan edelleen aamusta iltaan ja yöksi käperrytään kylkeen kiinni lepäämään. :)










Välillä tuntuu siltä, että omistaa lauman hulluja, eikä koiria, kun sellainen melske ja meteli alkaa heti aamusta. Toiset heräilevät linnun lauluun, toiset röhkinä, murina, ärinä ja tömähtely mellakkaan, kun seinistä potkitaan vauhtia, että päästään selkäliukua lattialla eteenpäin.

No hauskaa niillä tuntuu olevan, joten olkoon.

Kodaa olen vienyt paljon yksin kaikkialle, mutta vähän ennen huhtikuun loppua alkoi ihme pörähtelyt, niin yksinäisille ihmisille kuin koirillekin. Kodahan ei nuorempana reagoinut juuri mihinkään. No en sen enempiä siihen jaksanut reagoida ja lähdettiin leirille viikonlopuksi. Siellä avattiin jälkikausi ja nopeasti Koda oppi jäljestysrytmin. Kotona on nyt jäljestämistä jatkettu.




Ihan kivasti se menee.. vielä. :) Käyttää hyvin nenää.

Päätettiin aloittaa vieheen jahtaaminen metsässä, johon kaverimme lupasi heti koiransa avuksi, sillä kyllähän sitä nyt elävä viehe pitää olla. Tällähetkellä viehe vielä peittoaa Kodan aika keposesti nopeudessa. Vieheen jahtaaminen metsässä on huomattavasti parantanut Kodan motoriikkaa. Sitä voisi jopa melkein sanoa ketteräksi. :D






Kaiken näköistä tulee siis kokoajan tehtyä, tottista, jälkeä ja ulkoilua, joten eipä ole kauhiasti ehtinyt netissä blogeja päivitellä.

Ai niin. Leirin jälkeen Kodalla rupesi olemaan haukku niin herkässä, että vähän aikaa tuumailtuani päätin ruveta käyttämään Ricoa ja Kodaa jonkin aikaa yhteislenkeillä. Koska Koda ei ottanut musta mallia, et ei tarvitse reagoida kaikkeen, niin ajattelin josko se ottaisi paremmin Ricosta. No tämähän toimi paremmin kuin hyvin. Noin viikon käytin yhteislenkillä Ricoa ja Kodaa ja Rico pääsi näyttämään, ettei toisista koirista tartte välittää, ihmisistä tms. Oikein näki miten Koda katsoi Ricoa ja kun Ricoa ei olisi vähempää voinut kiinnostaa, niin Kodakin rauhoittui ja nyt mennään taas kaksisteen Kodan kanssa ilman huoolen häivää ulkona. Kyllä mä taas mielessäni kiittelin Ricoa, miten hieno koira se on ja miten hienon mallin se antaa.

Ai niin, auto pahoinvointi on kadonnut ja elämä vaikuttaa aika leppoisalta ja mukavalta. Kesä tulee kohisten ja kauniista ilmoista nautitaan. Tekemistä ja opettelemista riittää. Me kaikki tunnutaan nauttivan erilaisten asioiden tekemisistä. Nyt käperrytään taas Ricon kylkeen nukkumaan, kun tunti oltiin pellolla höhhäilemässä. :)



Hyvää yötä.