perjantai 18. lokakuuta 2013

Jotain krossia vai crossia

No lujaa liikutaan kuitenkin.

Mehän viime talvena hurahdettiin kickspark kelkalla potkutteluun ja vedättämiseen, joten luonnollista on nyt yrittää samaa sulanmaan aikaan. Erilaisia menopeli vaihtoehtoja olen miettinyt ja millaisilla viritelmillä olisi mukavinta ruveta tätä kesäisinkin jatkamaan.

Fillarillahan me nyt muutenkin paljon liikutaan, kun on springerikin, niin se on vähän, niinku istuis ja kattois, ku maisemat vaihtuu. Mutta koska pyörässäni toimii vain yksi jarru ja nyt taas rengaskin vaihteeksi vuotaa, niin olen ruvennut miettimään jotain muuta ratkaisua. Pyörän korjaaminenhan ei ole ratkaisu, ainakaan vielä. Jos sen nyt korjaisi, niin jäisi kaikki kiva ja kokeileminen erilaisilla variaatioilla kokeilematta ja fiilistelyhän tässä lajissa on se juttu. Mitä kaikkea virityksiä voit tehdä itse ja mikä toimii ja mikä ei toimi. Taas tulee intoa lisä ja päästään hetkeksi liikkumaan. Eipä käy aika pitkäksi, kunnes mikään ei toimi ja suuri ketutus pukkaa, mutta liikkeelle on päästävä.

No niin, siis fillarini jossa on springeri on nyt toistaiseksi poissa pelistä. Ei huonon jarrun takia vaan renkaan joka tyhjenee, vaikka on juuri vaihdettu.

Minulla on toinen fillari, oikein maastopyörä, mutta siihen ei saa springeriä kiinni. Siksi se on jäänyt käyttämättä. Tai no, vähemmälle käytölle. Mutta nytpä keksin virittää siihen systeemin, johon saan vetovyön kiinni ja pystyn sillä vedättämään. Niin hienoa.

Tein kaiken maailman solmuja ja lukkoja ja vaikka ja mitä. No kun olin saanut hienon viritelmän loppuunsa, niin mitä huomaankaan.. kumit ovat tyhjät. Että otti päähän.

Tähän on paha laittaa mitään springerii kiinni. Eikä Koda muuten todellakaan vedä noilla kuvan valjailla. Kodalla on ihan kunnon vetovaljaat sitä varten, kun vedetään. :)


Nooh.. on sitä ennenki menty, järjen karattua päästä, tyhjillä kumeilla vanteet soiden. Maastopyörässä on kuitenkin vähän paksummat renkaat, joten ei kun kokeilemaan, että toimiiko viritys. Varuiksi otin vetovyön vyötärölle, jos jokin ei natsaa, niin vetäköön sitten minua.

No se jokin ei sitten natsannut. Heti ensimmäisessä lähdössä sanoi ketju boing ja lukko meni cacacsi. Se vääntyi niin totaalisesti, etten voinut kuin nauraa ja katsoa, kun Koda pinkoo eteenpäin hidastaen vauhtia ja pysähtyen katsomaan, jotta mihin sä jäit?

No pienet vastoin käymiset ei lannista. Koska ulkona jo oltiin, niin pitihän se nyt yksi kierros heittää. Eiku joustonaru muhun kiinni ja menoksi. Onneksi otin sittenkin vyötäisille sen vetovyön. No sitte vaan mentiin. Löysillä kumeilla, hiton hyvillä jarruilla. Voi pojat se oli mahtavaa. Mä en muistanutkaan miltä tuntuu vetää kaarteissa urku auki. Mun toisel täti pyöräl, jossa toimi vain yksi jarru, ei niin pysty tekemään. Tais Kodakin vähän hämmästyy, ku risteyksen tullessa rupes hidastaa ja mä karjun, jotta -Mee vaan! -Anna palaa, okei! ja sehän meni.


Mulla on ollu vähän huonoi kokemuksia siitä, että naru on mussa kiinni, koska silloin, kun jotakin käy, niin se oon mä, joka raahaudun perässä. Jos joustonaru on laitteessa kiinni, ni saatan voida pelastaa itteni hyppäämällä uppoavasta laivasta, jos esim. reittimme Kodankaa eivät kohtaa. Joskus mä saatan haluta mennä suoraan ja Koda kääntyä. Näinkin on pääsyt käymään, mutta yleisesti ottaen ollaan kyllä oltu reiteistä yksimielisiä.

No meiän tämänkin päivänen lenkki oli oikein onnistunut ja uutta viritystä pukkaa. Nyt vaan pitäs saada noihin kumeihin ilmaa, mut kyllähän sitä noilla tyhjilläkin menee. Nyt kun päästiin taas uutta viritystä kokeilemaan, ni eiköhän tässä taas vähäksi aikaa ole mielenkiintoa ja puuhaa. :)




Onnistuisinkohan mä saamaan kuvaa, ku Koda vetää? Hitsi. Siinäpä seuraava tavote. Nyt ku alkaa olee varustus muka kunnossa. :D

Kaikkeen sitä pieni ihminen hurahtaakin. Nyt jo mietin, jos saisikin ihan sulanmaan kärryt tai pitäisikö ostaa tai virittää tai..

No pääasia, että on hauskaa ja saa käyttää omaa luovuuttaan. Näillä nyt toistaiseksi jatketaan.



sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Syysloistoa

Niin kaunista.

Kyllä syksy ruska-aikaan, kun aurinko paistaa on ehkä parasta mitä tiedän.

On niin kaunista, että oikein sielu lepää. Ulkoota ei oikein millään malta tulla sisälle.

Viikonloppu on meillä taas mennyt koiraharrastuksen parissa. Lauantaina ohjatusti (olin siis kuuntelijana oppimassa taas lisää) ja nyt sunnuntaina lähdettiin uuden koiratuttavuuden kanssa lenkille ja tehtiin muutama jälkikin. Lähinnä kertoilin mitä metsäjälki on ja miten sitä voi tehdä ja alkaa harrastamaan.

Sitten kotiin ajaessani päätin tehdä vielä yhden kouluttavan jäljen Kodalle ja eikun polkemaan sitä koulutusjälkeä. Tarkoituksena harjoitella piikkiä. Jostain syystä Kodalle tuottaa vaikeuksia oikealle kääntyvät piikit? No pakkohan sellainen oli sitten käydä polkemassa ja oikein tein kunnon killerin sille siihen piikkiin. Sellasen, ettei se maaston mukaan edes ole niin helppoa sitä löytää, jos menee pikkusen yli ja tarkastaa vasemmalle. Siitä sitten kotiin syömään ja jahka aikaa oli tarpeeksi kulunut, niin eikun jälkeä ajamaan.

Koska tarkoitus oli harjoitella juurikin tuota piikkiä, niin jälki ei ollut mitenkään pitkä, eikä janakaan vaan ihan 2m päästä lähti janalta jälki. Enkä antanut edes jäljen vanheta kauaa vain reilu tunnin, koska tarkoitus todella oli nyt vain harjoitella tuota oikealle kääntyvää piikkiä.

No Koda teki juuri niin kuin epäilinkin. Se ajoi oman mittansa yli lähti kääntämään päätäänsä vasemmalle ja kun ei löytänyt kääntyi oikealle, mutta ei ihan kuono riittänyt siihen piikin jäljelle asti. Sitten oikein näki, kun rupesi aivot raksuttamaan ja uudestaan kääntyi vasemmalle, osui jo jäljestämäänsä jälkeen, mutta pysähtyi kuin seinään piikin kulmassa, taas tarkistus vasemmalle ja oikealle (mä olin todellakin onnistunut tossa piikissä, siinä oli vielä pari puuta ja runko avittamassa, jolloin ihmisellä voisi syntyä mielikuva, että tästä pääsee vain eteenpäin tai vasemmalle. Sama mielikuva oli nähtävästi Kodalla. Mitä tästä opin, se lukee mun jälkiä liian hyvin) ja lopulta se alkoi kääntämään päätänsä oikealle ja sai hajun, muytta pysähtyi miettimään, että oikeasti? Tännekö, tääkö se jälki on mitä mun täytyy seurata? Ja jatkoi sitten jäljestystä ja kylläpäs muuttui koira sen piikin jälkeen. Kun se siitä päätti lähteä jatkamaan, ni vot, ku se meni niin täydellisen tietäväisenä ja ilmas viel tosi hyvin kepin ja sai palkan.

Täytyy kyllä nyt sanoa, että hitto mutta se tuntu hyvältä.

Oltiin niinku molemmat, jotta nyt tää homma taas toimii. Se fiilis, kun olet suunnitellut oikeasti sen treenin ja näät miten oppimista tapahtuu (ja se treeni menee just niinku oot suunnitellu) ja taas päästään koulutuksessa eteenpäin. Se fiilis kun sä taas muistat, ettei ne määrät vaan se laatu.

Jep, tästä on todellakin nyt taas hyvä jatkaa aina siihen asti kunnes lumet tulee.

Ai niin. Valitin jo viimeks sitä, kun se kamera ei kulje matkassa. No ei se edelleenkään kulkenut, mutta kävin sitten vielä erikseen sen hakemassa ja lähdettiin lenkille ottamaan kuvia, kun oli niin kaunis auringonpaiste ja vielä muutamia kauniita ruskalehtiä puissa.

Tässä muutama hyvä otos Kodasta kerrankin. Enkä mä räpsiny ku 200 kuvaa. huoh, mä en tajuu miten ihmiset saa ihan älyttömän hyviä kuvia ja mä en.

Koda 


Kodan pääprofiili

Tarkoitus siis oli saada kaunis väriloistotausta noihin kuviin, joka hurmaa loistollaan ja on ehkäpä jopa hieman epätarkka jne. No mun ois varmaan pitäny vielä enemmän olla maantasalla tai koiran puita lähempänä tai kauempana tai jotain ja jotenkin siltikin en saanut mitään superekstratarkkoja otoksia. Hitto, ko oon vaan niin lahjakas. Mitenkään katkerana tässä tilitä, kun muilla on niin yberupeita kuvia, joita napsivat ihan halpispokkareilla. Mun pokkarin sentäs pitäis olla joku vähän parempi. Ainakin mun yks kuvaajatuttu saa samanmerkkisellä pokkarilla ihan käsittämättömän hienoja kuvia. Noh, olkoon. Näillä mennään.

Ja jos vielä vähän marmatan, niin miten ihmeessä Koda onnistuu aina tiputtamaan karvansa ja näyttämään nyljetyltä kojootilta, kun luonnolla olisi kauniin satumaista maisemakuvaa tarjota? KysyMpä vaan. Nii jotta.

Mut tää kuva jotenkin onnistu ja mä niin tykkään tästä. :)


Koda nauttii syksystä. Tänään oli hyvä päivä.

Muistakaa nyt nauttia ja muistakaa, ettei se määrä vaan se laatu niissä treeneissä. Eihän sitä tottiksessakaan kokoajan palkatta hinkata kaikkee, vaan pienissä osissa ja haetaan mitä nyt haetaankin. Ku vaan muistais senki näis pk-maastojutuis. :)

Nyt tuli hinku treenata vielä niin kauan kuin voidaan, ennen lumien tuloa. Ihan just jotain tollasii pikkujuttui, sellasii källei. Mä rakastan niitä. ;) Jes, kiitos. Senhän takia mä mettäjäljestä niin pidinkin, kun pääsin kokeilee kaikkee mahdollista ja mahdotonta. Eiku uudestaan ja uudestaan. Kyl se kuulkaa viel tästä.:)





lauantai 12. lokakuuta 2013

Syyssatoa

Syysleirillä on käyty ja jälkiä tallattu sekä ajettu. Tottista, pyöräilyä ja ulkoilua. Siitä on parhaimmat syyspäivät tehty.

Olen aina sanonut, että metsäjälkiryhmään en tule koskaan leireillä menemään, koska teen sitä jo itsekin, eikä mua huvita köpötellä leiriaikaa metsissä kilometri tolkulla ilman omaa koiraa. Noh, huomasinpa sitten ilmoittaneeni itseni elämäni ensimmäistä kertaa metsäjälkiryhmään. Luojalle kiitos porukka oli mukavaa ja kouluttajatkin mahtavia, mutta täytyy kyllä todeta, ettei tuo ole meidän juttumme. Tulipahan kokeiltua ja nyt tiedän, ettei meidän kannata osallistua metsäjälkeen. Ihan vaan sen takia, että mä en pysty tai tykkää.. Kodahan tykkää kyllä.

Koda jäljestää ja taisi sieltä keppikin löytyä.

Eikä siinä mitään, leireillä maastoja on ja saa vieraiden tekemiä jälkiä ja vaik mitä, mut se ei vaan sovi mun fiilistelijä luonteelle. Musta on kivempi mennä yhden tai kahden kaverin kanssa polkemaan toisillemme jäljet, ottaa ehkä esineruutua siinä samassa ja sit ajaa jälki ja nautiskella siitä käppäilystä. Sama jos meen itse metsään, niin kävelen siellä ja katselen maisemia. Sitten otan Kodan ja kävellään toisaalla metsässä ja sit käydään ajamassa jälki ja jos ollaan pyörällä liikenteessä, niin fillaroidaan vielä kotiin.

Sillai fiiliksen mukaan omaan tahtiin. Siitä mä tykkään.

No ehkä se täytyy nyt sitten vaan hakuun aina ilmottautua, jos on leirejä. Siinä ei sentäs kävellä kilometri tolkulla jonkun perässä kokoajan, vaan "pienellä pläntillä", "vähällä vaivalla" saat nauttia koiraeläinten upeasta juoksemisesta.

Ja mikäköhän tällaisenkin älynväläyksen on saanut aikaan, niin pakko sanoa, etten tiedä. Koska kyllähän silloin, kun peltojälkeä treenattiin, niin peltojäljelläkin käveltiin kilometritolkulla toisten jälkien perässä. Nyt vaan ei kyllä pysty tohon samaan metsässä.

No onneksi ei tartte ja saa edelleen harrastaa omaan pinttyneeseen tapaansa metsäjälkeä. Se onko se sitten hyvä tapa ja tapahtuuko siinä sitten oppimista onkin toinen juttu.  Ainakin tänävuonna on muutamakerta kokeessa oltu ja aina se on tyssännyt omaan tyhmyyteen. No jos nyt ensin opettelis ees treenaamaan ja menis sitten vasta kokeeseen ja ennen kaikkea antais sen koiran nyt vaan tehdä se työ, ku se sen osaa. :)

Voi elämä, että asiat vaan voi välillä olla pienelle ohjaajalle vaikeita. :D Mutta ehkäpä ensi vuonna tai sitten ei.

Nyt alkaa olee viimeisiä treenejä ennen talviteloja, joten viel ku ehtii, ni treenataan ja sit jäädään talvilevolle eli humpataan vaan omaksi iloksi agilityä lämmitetyssä hallissa, kunnes lumet sulaa ja kevät koittaa. Eikä mainita tähän, et kun lumi tulee maahan, niin riemusta kiljuen kaivetaan sukset ja kelkat esiin, et päästään vedättää hankia pitkin. Siihen jää niin koukkuun. :D

PS. Harmittaa muuten vietävästi, ettei kamera ole ollut matkassa meidän treeneissä, lenkeillä, tapahtumissa jne. ois taas saanu miljoona kuvaa, mutku ei. Ja mulla on sellanen päätös, et ilman kuvaa/kuvia ei tähän blogiin voi kirjoittaa.

PS2. Vielä enemmän sapettaa, ettei tänävuonna nyt sitten tullut yhtään tulosta yhtään mistään. Ois pitäny vaan sitä ja tätä, mut ei.. ehkäpä mä vielä tästä selviän. :)