perjantai 16. heinäkuuta 2010

Sudenpennut uimassa

Ihanaa kun on lämmintä.

Leirillä tuli oltua. Aivan fantastinen viikko oli ja ensi kesän leiriä jo odotellaan. Koda oli peltojäljellä ja jäljesti ihan kivasti. Sillä on ihan hyvä alku, et näillä jatketaan. Mahtavaa oli joka päivä uida yhdessä koiran kanssa ja lenkkeillä kauniita mettäreittejä. Me oltiin vähän niinku lomalla, vaikka reenattiinkin ahkerasti. Kouluttajat olivat todella hyviä ja meillä oli mahtava porukka. Kiitos kaikille leiriläisille. :)

Nyt me ollaan Kodan kanssa otettu rennosti ja vaan nautittu kesästä uiden ja aurinkoa ottaen. Saatiinpa eilen seuraa miltein samanikäisestä toisesta tyttöpennusta ja kyllähän ne niin nautti.

Isla ja Koda







Lochinessin hirviö lähtee pahaa aavistamattoman uimarin perään.
Turvassa rannalla.
Koda tuo lochinessin hirviö. ;)

Hienosti tytöt uivat vierekkäin. Hukuttamis yrityksiä ei tapahtunut. :)
Sit alkoi ralli. Taisi vesi viilentää niin mukavasti.




Sitten jo vähän alkoi väsyttääkin.



Kodalla on selkeästi jokin pakkomielle niskanahkaan.
Tää kuva oikeastaan kiteyttää kaiken.
Sitten leikittiin vielä kepillä, vaikka Isla oli sitä mieltä, että Koda voisi hankkia oman kepin. Tää keppi on mun.

Tää keppi on mun.
Koda:-Mutku mäkin haluun syyä sitä. Syyää yhes? Isla:-Ei, tää on mun!
Koda: -Pidä sit keppis. Pöh.



Enempää en nyt jaksa laittaa kuvia. Kivaa oli. Koiratkin nautti auringosta ja uimisesta. Koda siis on noista pentusista tuo tummepi ja Isla vaaleampi harmaa.

Kaikki kuvat tältä reissulta on ottanut Paula Taurén. Kiitos Paula kuvista.:)