tiistai 1. huhtikuuta 2014

Musti on tullut kotiin

No niin vihdoinkin Musti tuli kotiin ja on nyt ollut kotona jo viikon. Valitettavasti itse vaan sairastuin, niin ei kauheasti ole jaksanut päivitellä tai ylipäänsä tehdä mitään, mutta eiköhän se tästä.

Koda otti uuden tulokkaan vastaan todella hyvin. Ihan hämmästyin kuinka hyvin, kun Koda on välillä vähän sellainen poliisi, että saapi olla tarkkana.

No onneksi sillä Koda on leikittänyt Mustia ja ottanut sen puremia vastaan jne. kun itse olen ollut vuoteessa lepäämässä. Välillä on tilannetta rauhoteltu ja Musti ollut eri huoneessa, kun Koda. Tosin meillä se meni niinpäin, että Koda oli sitä mieltä, että hän ei ole saanut vielä omaa leikkiannostaan, niin Mustin täytyy vielä leikkiä hänen kanssaan. Jep jep.

No pikkuhiljaa olo tästä paranee. Ehkä sitä kohta jaksaa jotain Mustinkin kanssa puuhastella ja jotain sille opettaakin. Nyt toistaiseksi vain ollaan ja yritetään lepäillä.

Mutta vaikka Musti varsinainen energiapakkaus tänttähäärä raivorusina onkin, niin on se suloinen ja mä niin pidän siitä. Ja mikä parasta noi kaksi tulee niin hyvin toimeen keskenään. Nyt niillä on seuraa toisistaan mitä toivoinkin. Saas kuitenkin nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. :)














keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Siinähän se taas roikkuu

Musti on kuulemma kokoajan naskalihampaineen jossain kiinni ja mieluiten aina jalassa. Käveleminen alkaa olemaan vaikeaa, koska yksi pikku musta yrittää purra pohjetta tai akillesjännettä ja repii, ravistaa.

Nyt on siihenkin löytynyt ratkaisu.. :D

Musti pieni nahkarätissä kiinni.

Vaikka väsyttäis, ni irti ei päästetä.

Ei muuten ollenkaan pöllömpi idea. Pitää vissiin kotiinkin ostaa tollanen roikkumaan takapuolelta heilumaan, johon Musti voi sitten upottaa hampaansa. Ei tarvitse sitten saappaissa tai toppahousuissa kotona kulkea. ;)

Vielä pitäis muutama päivä jaksaa odottaa ja sitten Musti tulee kotiin. Jes!


sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Vielä viikko pitäis jaksaa

Taas oltiin Mustia katsomassa ja voi luoja siinä pienessä neitokaisessa on virtaa. Kokoajan on jotain suussa, kaikkea purraan, revitään ja kannetaan. Laukata pitää joka suuntaan ja jos mukamas tullaan ihmistä tervehtimään, niin naps ja leuat on kiinni.. siinä mistä nyt sattuu saamaan.

On siinä täpäkkä pikku narttu. :D

Musti ja kroksi

Veli Pasi ja Musti

Mustin mielestä lelut oli sen.

Leluista pidettiin kiinni.

Hitsi ku velipoikaki meinas haluta samat lelut.

Mutta ei Musti niin vaan luovuta.

Musti ja lelu.

Sama lelu.

Sitähän sitten raahattiin laukaten kaikkialle.

Uusi lelu? Ehkä jopa makeempi, kuin äskeinen?

Äkkiä uuden lelunkaa pois näkyviltä.

Villasukka. Onkohan tääkin joku lelu?

Musti ja velipoika leikkii samalla lelulla.

Musti ois kyl halunnu ite pitää lelunsa.

Ääk, ku koko sisarusparvi hyökkäs Mustin lelun kimppuun.

Musti ei hevin luovuta, vaikka olivat kaksi yhtä vastaan.

Mustin mielestä tää oli sen lelu ja veljeä piti vähän tiukasti katsoa.

Siis eihän kukaan voi näyttää tältä? 

Mustin lelua uhattiin taas.

Kättäkin maisteltiin.

Taas löytyi sama vanha uusi lelu. Hai hyökkää!

Irti ei päästetä vaikka tasapaino pettäiski.

Vähän tuli hiki riehuessa, niin Mustille kuin veljellekin.

Taas kroksin kimpussa.

Noi korvat! Sehän on kuin collie! :D

Taas riuhdottiin lelua.

On muuten yllättävän vaikeaa kuvata koiranpentuja, jotka säntäilevät sinne ja tänne.

Viikko vielä ja sit mä saan Mustin kotiin. Se on Aika Makee. ;)







perjantai 14. maaliskuuta 2014

Aika on pitkäääh

kun joutuu odottamaan ja kärsivällisuus ei ole hyveeni.

Musti kasvaa ja kaunistuu. Vielä pitäisi hetki malttaa ennenkuin Musti tulee kotiin.
Mitä Musti ihmettelee?

Mustista taitaa tulla tohveli sankari. Ainakin sille tuntuu maistuvan kaikki tohvelit tai kengät ja niitä voi kanniskella tai raahata.





Musti pieni metsuri.

Musti löys pienen puunrungonalun ja heti se oli siinä kiinni. Metsurin vikaa siis. Saas nähdä kuinka tärkeiksi nuo puunrungot sitten oikein muodostuu.

Musti on myös muuntautumiskykyinen. Välillä se näyttää milloin miltäkin, kuten näistä kuvista voi hyvin päätellä.

Musti näyttää ihan muumipeikkojen Hemulilta.

 Musti the great malinois

Musti the pahkasika Pumba from Leijonakuningas

Musti ja selätin.
Selätin on kans ihan super juttu. Sitä täytyy purra ja sen yli täytyy juosta, niin et se keikkaa. :D Onkohan tässä mulla tulevaisuuden toivo agilityyn, kun keinu on jo pienenä opittu?

Siihen Musti tunki kainaloon.

Musti on myös seurallinen, vaikka tykkääkin painella omia reissujaan.
Musti ja Mustin veli. Tikuista meinas tulla vähän sanomista.

Mustin panta häiritsee.


Sitten loppuun vähän söpistely kuvia.







Voi luoja, kun se on niin suloinen. <3 aiheuttaa="" div="" heti="" jotenkin="" l="" litt="" s="" se="" ssytysreaktion.="" suunnattoman="" v="">

:)