maanantai 30. joulukuuta 2013

Hemmottelua..

Ollaan joo Kodan kanssa käyty luontopoluilla..





Lenkkeilemässä fillaroinnin lisäksi (miten yllättävää)..


Ollaan jopa jäljestelty.

No aattelin, ettei tässä nyt enää mitään ihmeitä tapahdu ennen Uutta Vuotta.
Tosin ruoat alkoi olemaan loppu ja ajatus pinkistä jälkiliinasta ja ehkäpä uudet pinkit jälkivaljaat ja/tai panta tai jotkin valjaat tai..  no jostain pienestä kivasta Kodalle jäi päähän soimaan.

No eihän siinä auttanut, kun ottaa auton nokka kohti Kodan kasvattajan omistamaa eläinliikettä TopDog ja lähteä ruokaostoksille. Ajatuksenani oli, että poljempa siihen viereiseen metsään jäljenkin samalla ja rupattelen mukavia, ostan ruoat ja ehkäpä jotain muutakin ja ajan jäljen ja sitten kotia.

No ei sitten kuitenkaan mennyt ihan niinkuin suunnittelin.

Liikkeeseen päästyäni tuli puheeksi koiran hieronnat ja hoidot ja kas, siellä oli ruokaostoksilla Marjut Turunen, joka tekee kotonaan kraniosakraaliterapiaa ja akupunktiohoitoa hevosille ja koirille. No mähän innostuin taas valtavasti josko Kodan sais hoitoon, mut kalenterii ei kummallakaan ja vaikeus tietää mitkä päivät sopis ja aattelin jo et hitsi vieköön, menee taas kesään asti ennenku saan mitään aikaseksi ja sit välähti.. kävisikö tyyliin nyt heti ja täällä, jos olisi aikaa ja olihan Marjutilla just sattumoisin siinä aikaa ja eikun tuumasta toimeen.

Mähän olen jo pitkään halunnut kokeilla Kodalla akupunktiota tai kraniosakraaliterapiaa. Vyöhyketerapiassahan Koda on jo useasti käynyt samalla kun minäkin käyn. :) No koska tilaisuus tekee varkaan.. eiku oli mahdollisuus tuota kraniohoitoa kokeilla, niin eikun tuumasta toimeen.

Jo hetken jälkeen Koda tipahti lattilalle tyytyväisenä.

Oli muuten mielenkiintoista nähdä miten ihan "parilla sormen tökkäsyllä" Kodalla alkoi silmät lupsaa ja koira ikään kuin vain nukahti. Kyllä mä olisin odottanut kunnon 30 min painia yms. että saa ton edes rennoksi ja sit ehkä ihan lopuksi koira voi nukahtaa.. musta se oli vähän säälittävää, että ihan minuutissa kahdessa koira tippuu onnelliseen tiedottomaan tilaan.

Sitten se nukahti pää kaappia vasten. 

Nyt pitäis sitten pari päivää pitää lepoa eikä saisi viikkoon tehdä mitään suurta rasitusta vaativaa, kuten vetojuoksulenkkejä. Hmmm,  juuri kun olin suunnitellut vuoden vaihteen jälkeen tehdä vaikka ja mitä.

No ehkäpä me sitten vaan jäljestellään ja tehdään esineruutua sekä tehdään lyhyitä ja kevyitä fillarilenkkejä vetämättä, kuten normaalistikin välillä. Marjutkin sanoi, että jos koira on tottunut siihen, niin voi ihan hyvin tehdä, mutta kunnolla vedättämään hän ei suosittele.

Jännä seurata miten tuo vaikuttaa vai vaikuttaako mitenkään Kodan liikeratoihin tai johonkin. 

Hoidon jälkeen Kodaa hemmoteltiin herkuilla tai no Koda kerjäs niin törkeästi ja nousi tiskille ja esitti oravaa (istuu ja etutassut ilmaan), et eihän sille voinu olla antamatta herkkuja. Kyllä ihmiset ovat hentomielisiä. ;)

Koda sai myyjältä herkkuja (Kodan veljen Terrin omistaja).
 Koda tykkää kun sitä lellitään. Se osaa kyllä niin ottaa kaiken siitä irti.

No jäljestykset siltä päivältä jäi, mutta sitä vastoin otin sit lisäksi kaikkee herkkuruokaa Kodalle ja uudet vetovaljaatkin, koska pinkkiä jälkiliinaa ei ollut enkä saanut uusia jälkivaljaitakaan, kun en oikein osannut päättää mitä haluan. Ihana pörröpinkkipantakin löydettiin, mut helkkari kun se oli liian iso. Koda ois tahtonut sen. Mun täytyy nyt tosissaan miettii meiän ens vuoden kisavarustusta, et ne ois sävysävyyn ja tyylikkäät. Pinkki pysyköön teemavärinä. Sit pitäis viel miettii et minkätyyppiset valjaat ja tuleeko tekstiä tai tai tai ja jos hakuakin ruvetaan enempi treenaa, ni sit pitäis teettää oma (ehkä jopa kaksi) hakurullapantaa. Mä näin kaveril ihan sikamakeet sellaset. Mut siihenki pitäs miettii joku juttu. Pelkkä pinkki ei riitä vaan joku naseva teksti mikä seurais läpi pk-kisa teemaa oltiin sit kisaamas jäljellä tai haussa tai.. :D 

Kodaahan kutsutaan rinseksaksi (Rinsessa), mut se on kyl esim. pantatekstiin liian pitkä. Mut oisko esim. jälkivaljaissa JälkiKoda ja hakupannassa HakuKoda? En tiiä, täytyy miettii ja jalostaa tätä ideaa. :) Joku sanaleikki siin ois kiva olla.

No kiitoksia kaikille ja täytyy sanoa, että tällä kertaa suunnitelmat muuttuivat jopa parempaan suuntaan. :)

Oikein Hyvää Uutta Vuotta Kaikille!


Ps. Kamerankin olin sopivasti ottanut mukaan, kun olin ajatellut kerrankin videoida meiän jäljestystä, että näkisin myös videolta mitä/missä ja milloin menee pieleen. No ei tullut videoo, mut pari hieronta kuvaa. :D



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti