Tottistelua agihallissa

Päätin sitten viedä Kodan katselemaan muutakin, kuin meiän lähi mettää. Ihan reippaasti se meni halliin ja tutkiskeli ympäristöään. Ahnehan se on niin hyvin onnistui syöminen hallissa. Mun vaan pitäis vielä oppia tutittamaan oikein ja olla kompuroimatta. Tässä nyt ainut suht onnistunut kuva eli ei siis pelkkää mustaa näy. Lopuksi otettiin vielä luoksetulo. Leikkiminen ei onnistunut, mutta hvin se söi ja tulinpahan huomanneeksi, että pikkusen pulskaan kuntoon on tyttö päässyt. Jestas kun hävetti. Lausahdus -Kyllä se kotona, muuttuikin -Ei se kotona vielä noin pulska ollut.

Koda ja seuraamisen alkeita.


Menomatkalla Koda oli puklannut päiväruoat autoon. Se myös huusi melkein koko menomatkan. Se todella on äänekäs pentu. Tottistellessa se ei kuitenkaa huutanut. (Vielä). Paluumatkalla vähän itkettiin, mutta sitten oli hiljaa, eikä ollut enää puklannut autoon, kun kotiparkkiksella otin se takaluukusta.

Kotiin kun päästiin, niin voi sitä riemua, kun Rico nähtiin ja hetken Koda jaksoi olla hereillä kunnes sammui kuin saunan lyhty. Tietysti käpertyen taas Ricon kylkeen kiinni. :) On se vaan niin suloinen pieni rinsessa ja reipas. :) Ei pelästynyt edes hallin katolta vyöryvää lunta. Oli meinaan aikamoinen ääni, mikä siitä lumesta lähti.



Eipä tällä kertaa muuta.