Meiän pikku mettä

On se vaan, niin upeaa, että meillä on tommonen pieni mettä tässä vieressä.

Eilen päätin lähteä kokeilemaan pitkästä aikaa, että pystyisikö siellä kävelemään, kun lunta on kuitenkin aika runsaasti tullut. No sanoista tekoihin ja sarvista hampaat, eiku hampaat irvessä, eiku sarvista härkää ja suunta kohta pikku mettää.

Alku näytti lupaavalta. Lumi antoi kivasti periksi, kun se oli vain sellaista hötö pakkaslunta.

Koda sai hepulin ja syöksähteli ympäriinsä lumessa loikkien ja möyrien.

Koda roikkuu kuusen oksassa kiinni

Siitä se huomasi yhden kuusen ja hyppäsi sitä päin napsimaan siitä pikkurisuoksia ja vähän isompaakin?

Ei oo muuten Koda koskaan aiemmin käyny tollai kiihkolla puiden kimppuun? Rico teki sitä kyllä. Se oikein valkkas kunnollisen puun minkä se sitten teurasti, mutta Kodalta on kyllä kaikki merkit puuttunut tähän päivään asti tommosesta. Tää tuli ihan puskasta mulle.

No jättihän se sen touhun, ku sanoin, et mennääs jatkaa..

Kodan pitkä loikka pöpelikköön vai pitäskö sanoo, et se meni päin mäntyä?

 Mut kovasti piti hepuloida ja loikkia sinne ja tänne ja syöksyä milloin mihinkin napsasee oksii tai risui.

-Siis miten niin ei saa napsia puista oksia?

Mä yritin selittää Kodalle, ettei puista saa tollai käydä repii kaikist vähän jonkun oksan tai risun. Ne ei kestä sitä ja ne kuolee. Vain maahan tippuneita valmiita keppejä voi ottaa tai maahan kaatuneista puista voi oksia repiä, muttei noista elävistä.

-Kato lumiaura!

No jättihän se ne kepit ja rupes sit sitäkin enempi hepuloimaan lumessa. Koda oli varmaan päättänyt tehdä oman henkilökohtaisen ennätyksensä hankihyppelyssä.

-Mitä ihmettä?

Tarkkaavainen Koda kyllä silti huomaa ympäristönsä. Kesken hyppelyidensä se pysähtyi ja jäi tuijottamaan jotakin epämääräistä. Katsoin samaan suuntaan ja yritin nähdä mitä siellä on.. Koda oli jo kadonnut vierestäni, kun tihrustin sinne suuntaan, minne Koda oli aiemmin katsonut.

-No mutta, kurrehan se siellä vain järsi jotain käpyäkö? Kurre?

Hetken katsoin, että rusakkoko se siellä, vaiko, eiku orava, joka järsii jotain käpyäkö? Hetkinen.. nyt toi näyttää kyllä jotenkin tutulta.. -Koda! Irti niistä kuusen oksista!

-Miten niin tääl on syvää? Keppikin pysyy tossa pinnalla

Siel olikin taas vähän enempi lunta, etten viittiny lähtee sinne kahlaa. Toisaalta toi kenollaan oleva kuusi oli jo ehkä menetetty. Ehkä siitä sopi ottaa yks pieni tikku pienelle koiralle.  

Alkoi jo hämärtää. Olihan aikaakin jo vierähtäny pari tuntia. Äkkiä se aika kuluu, kun hissukseen mennöö. Tikkakin kuultiin, muttei nähty. Aattelin, jotta mennään nyt lenkki loppuun saakka, kun kerran lähdettiin.

 

Tuolta me tultiin. Luoja että on kaunista. Varsinkin kun lunta satoi sillai hiljalleen. :)

Koda raivaa mun edellä polkua hankeen.

Tonne meiän piti mennä. 

Onneks mul on koira, joka todella nauttii hankihyppelystä ja siitä, et pääsee raivaa mun kanssa polkuja. Välillä kutsun Kodan luokseni ja näytän suuntaa ja se loikkii mun edessä ja välillä vain puskee (kävelee) lunta mun edestä. Koda tuntuu aina tietävän, koska haluun, et se auttaa mua raivaa polkuja. Muutenhan se loikkii omia polkuja. Kuten aiemmas kuvas. Siinä näkyy vaan mun jalanjäljet, Koda on loikkinu jossain muualla.

-Ei kai me nyt vielä luovuteta?

Sitten olikin jo mun mielestä aika lähtee kotiin. Hämärä alkoi tulla ja näpitkin jäätyä. Kodalla ei tuntunut olevan mitään hätää, vaikka lumihuurussa olikin.

Mitään pitkää lenkkiä ei varsinaisesti tehty. kunhan nyt vähän avattiin mettäpolkuja, että siellä ois helpompi käydä kävelemässä. Koira eikä emäntä olleet missään kohtaa todellisessa vaarassa. Kännykkäkin oli mukana ja toimi. Toi on kyllä niin ihana "meiän oma pikku mettä". :)

Tässä oli hekä meidän tämän vuoden viimeinen tilapäivitys. Nyt aletaan odottelemaan uutta vuotta.

Oikein Hyvää Uutta Vuotta 2013 kaikille! :)