tiistai 18. syyskuuta 2012

Syys maisemaa ja tunnelmaa

Jotenkin ihanaa kun tulee syksy ja luonto muuttuu niin moniväriseksi. Jostain syystä se saa minut aina hyvälle tuulelle. Silloin ei haittaa sateet, tuulet tai aikaisin saapuva pimeys. Päin vastoin lehtien tanssi tuulen mukana tai maahan tippuneet kasat saavat hymyn huulille.

Tänään ulkoilutin pitkästä aikaa kameraa mukana. Aattelin josko edes jotain kuvaa saisi meidän lenkkeilymaastoistamme. Tässä siis muutamia kuvia ja täytyy vielä sanoa, että kyllä luonto on kaunis kaikessa erivärisessä loistossaan. :)


Koda löysi kepin

Sitten se jo menikin

Kyllä näissä maisemissa kelpaa keppiä kanniskella

-Tulen, tulen.
Ja mä yritin saada Kodaa pysähtymään, jotta saisin kuvia, niin eikös tuo aina lähtenyt liikkeelle vaikka hissukseen ja suoraan kohti.


Mielen piristys maisemia.

Jonkin jännän äärellä.
Kodahan on tyttö, mutta jostain syystä se nuuhkii hyvinkin tarkkaan puut, pensaat yms. paikat missä jokin toinen koira on laittanut mahdollista viestiä.

Tai-ta-va!
Nimittäin minä! Kun onnistuin ihan vaihingossa saamaan näin hyvän kuvan Kodasta.

Joka kerta kun mä yritin vaan pysäyttää sen, niin se kääntyi ja juoksi mun luo. No päätin sitten ottaa tulolaukkakuvaa ihan vitsillä ja jes! No siitä innostuneena aattelin, että laitanpa Kodan ihan istumaan tms. että pysyy aloillaan, niin saan superhienoja kuvia. Jep, jep.

-Istun, istun ja oon ihan normaalisti..
Siis vattu sentään. No istuhan se ja mie yritän leperrellä, jotta katsoppa kameraan, kun niin sievänä siinä istut. Otetaan oikein hienot posetuskuvat jne. Kyl sä osaat, rennosti vaan. Rautakankikin ois ollu helpompi vääntää rennon taipuisaan muotoon ja ottaa kuva.

Pupun korvat
No päätin sitten yrittää pelkkää pää kuvaa (koska Koda rupes siirtää painoa taas ja kallistuu kuin Pisan kalteva torni, kun siinä häärin kameralla ympärillä). No pikku pupunen astui heti kuvioihin mukaan. Yritä tossa sitten ottaa kunnon tarkkaavaista ja arvokasta kuvaa, missä korvat pystyssä ja ilme valpas.

-Shaaks ma jo mennaaah?
Tää kuva aiheutti niin totaalisen repeämisen, et en vonu enää ottaa kuvia vaan päästin Kodan menemään. Jos ei omistajalla ole lääkitys aina ihan kohdillaan, niin ei ole kyllä koirallakaan. :D Jos ei ilmeily auta, niin va-a-laas-ta voi aina yrittää puhua. Ne jotka ovat nähneet Nemon, niin tietävät sen äänensävyn ja painotuksen miten valasta puhutaan. ;)

Kai se on vaan uskottava, ettei Koda välitä kuvaamisesta ja siitä ei vaan saa sellaisia hienoa kuvia joita katsellessa sydän pakahtuu ja sitä ei voi vaan olla ihailematta. Tai sitten hommaan ammattilaisen mukaan meiän lenkeille räpsimään kokoajan tilanne kuvia. Mä kun oon niissäkin yleensä aina vähän  myöhässä. :D

Koda laukkaa laputtaa..
Siis kattokaa nyt noita värejä!!! Kyllä on niin kaunista. Ruska houkuttelee väkisinkin metsään liikkumaan ja nauttimaan luonnosta. Siis eihän tuolla väriloistossa voi kun vain nauttia ja olla onnellinen. :)

Noi saniaiset olivat niin kauniita tossa ympärillä.
Kodakin juoksenteli saniaisten seassa nauttien.
Pysähtyhän se hetkeks. :)

Voi että mikä nautinto. Kyllä metsä vaan on niin hieno paikka olla ja nauttia. :)

Nautitaan nyt näistä väreistä vielä kun voidaan.


4 kommenttia:

  1. Kaverin on helpompi ottaa kuvia vierestä kun koira paineistuu omistajan kytätesssä linssin takaa. :) Jos ootte Treelle tulossa ni voin lähteä kuvaajaks joku pvä mukaan, eiköhän tuu makeita kuvia noin komeesta koirasta! :)

    VastaaPoista
  2. Oho, täällähän oli mukavaa kommenttia. :) Ei huono idea ollenkaan. Täytyy pitää korvan takana. :)

    Toi on ihan totta, et kaveri saa kyl vierestä hyvii kuvii. Mie en. :D

    VastaaPoista
  3. Meillä jos itse yritän ottaa koirasta kuvia ilman että se on käskyn alla esim. makaamassa, niin neiti nuuskuttelee linssiä ja kanniskelee mulle kaiken maailman kivet ja kepit - toisin sanoen kiehnää kokoajan jalkojen juuressa, niin että varmasti saan tehdä kaikkeni jotta kuvassa näkyis muutakin kuin nenänpää :D

    VastaaPoista
  4. ^:D Meillä näky peräpeili.

    Se on todella rasittavaa tommonen, ku yrität ottaa hienoja kuvia, mitä vois yrittää laittaa vaikka nyt nettiinkin. :)

    VastaaPoista