sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

JK1 Koejännitystä

Wuhuu!
SPL-Kuusjoki järjesti tänään metsäjälkikokeen ja Koda sai JK1! Pikkusen tuuletin ja huusin -JES!, kun sen tajusin. Sitten tajusin kokeen olevan vielä kesken (arvostelu) ja muistin taas käyttäytyä. :)

Aamulla sika-aikaisin lähdettiin Kuusjoelle ajamaan.

Aloitettiin koirien tarkistuksella sekä numerolappujen arvonnalla. MÄ sain numero ykkösen ja jokainenhan tietää, että silloin tulee kisan ykköseksi. ;) Numero on enne. No ihan näin ei käynyt, mutta hyvin meillä meni silti. Se on hyvä numero toi ykkönen. :D

Ensin oli vuorossa jälki sitten esineruutu ja lopuksi tottelevaisuus.

Jälki: Rehellisyyden nimissä on sanottava, että on se janalähtö paremminkin mennyt, mutta Koda nosti jäljen ja lähti sitä voimakkaasti ajamaan. Eihän siinä muuta kuin narunpäästä kiinnipitäen ja ryskien ryteikköön. ;) Tosi hienosti Koda ajoi jäljen ja vauhdilla ja kerkesi vielä ilmaista kepitkin mulle. Sillä oli niin kiire, että se tyytyi vaan nenällä niitä osoittamaan ja kun totesin, että hyvä (kun näin sen osoittavan keppiä), niin johan se kaahasi jo ryteikköä eteenpäin. Välillä liina lipsahti kädestä ja joutui huutamaan, jotta Koda odota! Muutama kunnollinen ojakin ylitettiin (Koda hetken niissä läträsi) ja näinpä peuran tai hirven reisiluunkin. Suuntavaisto katosi ihan tyystin ja tielle saavuttuani ei ollut hajuakaan, että missä auto tai mikään? No eikun soitto kaverille ja kaveri tööttäämään autontorvea. No olin jo ehtinyt juosta tietä pitkin väärään suuntaan niin pitkälle, että kuskilla meni hetki mut ja Koda saavuttaa autolla. :D Koda toimi tässäkin hyvänä vetoapuna.

Koda on luovuttanut esineen esineruudussa.
Esineruutu: Joo oli todella onnistunut lähetys (niinkuin jäljellekin eli paniikinomainenjännitysroiskasu), mutta Koda teki hyvin töitä ja ehtipä vielä valkkaamaankin, että minkä esineen tuo (minä näin koirasta vain hännänpään). Päätöksen tehtyään lähti voimakkaasti tuomaan esinettä, mutta toi sen ensin väärälle henkilölle ja tiputti esineen. Samassa Koda jo huomasikin mut ja otti oma-aloitteisesti esineen ja toi sen upeasti mulle.

Koda seuraa pitkällä suoralla.
Tottis: Jaa-a. Mitähän tästä kertoisin. Pääkipu oli jo jännityksestä yltynyt, eikä mikään mennyt niinkuin olin etukäteen kuvitellut. Paikallaolo, ok. Seuraamisessa taas pomppimista ja säätämistä, ampumisessa meinas taas lähteä ampujan luokse. Sitten ryhdistäytyi, kun käskin seurata. Juoksemisessa taas innostui ja alkoi sähläämään. Mulla meni taas plasmat niin sekaisin, etten oikeastaan muista kaaviosta mitään. Liikkestä istumisessa meni hienosti maahan, niinkuin myös liikkeestä maahanmenossakin. Tänne ja sivulle ok.

Koda seuraa L:n sakarassa.

Noudoissa lähti taas Kodalla mopo keulimaan. Tasamaanoudossa syöksyi kapulalle ja tuli luo, mutta viimemetreillä jäi kapulankaa maahan mun ulottumattomiin. No uus käsky ja sitten Koda jo toikin kapulan, niinkuin hienosti osaa. Hyppy noudossa hyppäsi, otti kapulan ja kiersi?! esteen. Toi kyllä vauhdilla taas korrektisti. Toim. huom. missään noudoissa ei ollut mälväämistä! :) A-estenouto, ok.

Mä sain sittenkin kapulan heitettyä  A-esteen yli.
Koda tuo kapulaa.

Luovutus.

Eteenmeno oli upea. Lähti vauhdilla kohtisuoraan ja meni maahan. Paikallamakuu ok.

Eteen ja Koda läksi kuin Annikki Tähti
Että tämmöistä tälläkertaa. Mutta kyllä oli hienofiilis saada tulos. Nyt eikun lisää treeniä sillä tuossa kokeessa paljastui hyvin ne treenattavat osa-alueet. Tosin me kyllä vietetään nyt ansaittu ja rento lyhyt kesäloma. :)

Treeni-iloa ja onnea kisoihin kaikille. Minäkin jo hengitän taas suht normaalisti. :D

Koda loppuarvosteluja kuuntelemassa JK1 tuli! Jes!

Kiitos Koda! Ei täst tulis mitään jos ei mulla olis noin taitavaa ja lahjakasta koiraa, joka korjaa munkin puutteet kun jännitän enkä mihinkään järkevään kykene. Tänään vaan nyt nukutaan ja huomenna herkutellaan ja käydään ostaa uus lelu palkaksi. Saat itte valita. :)

Iso kiitos myös Kuskille. Ei tästä ois mitään tullu, jos et ois ollu kertomas mulle, et mitä pitää tehä ja painelemas metäs sitä auton tööttii. :D


LISÄYS:
Isot kiitokset SPL-Kuusjoki. Koe oli hyvin järjestetty ( ton ykkösen jäljen jälkeen uskaltaa hyvin mennä kakkoseenkin :) ) ja ohjeistettu ja mikä parasta, porukka oli mukavaa ja toisia kannustava! Heti tullessa sai lämpimän vastaanoton, kiitos siitä. Varmasti tullaan vielä toistekin jos kohilleen osuu! :)

Kasvattajallekin iso kiitos upeasta, terveestä ja niin lahjakkaasta koirasta. Tällaisen fiksun yksilön kanssa harrastaminen on todella hauskaa. :)

Mie viel hetken fiilistelen, koittakee kestää, oon vaan niin onnellinen. :) Tähän loppuun vielä "voittajan" poseeraus! :D











KIITOS JA KUMMARRUS JA EIKUN LEUKA RINTAAN JA KOHTI UUSIA NÖYRYYTYKSIÄ!

Ensin tosin vähän treenataan..






7 kommenttia:

  1. Upeaa! Hyvä te! Saako pisteitä udella ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai saa! Facen A-koirat ryhmästä löytyy. :) Eikä ollenkaan pöllömmin. :)

      Poista
    2. No ei tosiaan. Upeat maastopisteet :)

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Vau, hyvä te!! Onnea koularista :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos, kiitos. Täytyy sanoa että fiilis on hyvä, mutta paljon on vielä koulutettavaa ennen seuraavaa koetta, jota suunnittelen vasta syksyksi. ;)

    VastaaPoista