sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Sokea kana löytää jyvän

Käytiin eilen illalla vähän reenaamassa leikkimistä kentällä. Ihan kivasti meni. Kamerankin otin mukaan josko ois kuvia saanu, mutta enpä saanut kuvia.

No "tottisten" lopuksi mentiin sitten vielä vähän juoksemaan. Kodallahan noi alustat ei ainakaan tähänpäivään mennessä ole tuottanut vaikeuksia, niin niinpä se päätti tehdä pöytä ryhmittymästä itselleen esteradan.



Aluks se vähän nuuhki ja aatteli maistella, mutta sitten se hyppäs mun viereen.



Mulla kun on tapana istua pöydälle, niin sinne päälle kiipeämiseen tuli iso hitti.

Ylös ja loikka alas, loikka ylös ja kiiveten alas ja pari kertaa pöydän ympäri hepuloiden ja sama toistaen.



Siinä vaiheessa totesin, että meidän oli aika lähteä. Pakkasin koirat autoon ja ajattelin vielä räiskiä kamerallani näitä elämää suurempia kuvia.

Kotona sitten taas laittelin näitä kuvia koneelleni ja yhtäkkiä havahduin! Siis ei voi olla totta! Ihan vahingossa olin saanut mielestäni oikein onnistuneen kuvan. Koda on niin kaunis tässä.


Kerrankin kuva, mikä on tarpeeksi tarkka ja Koda vielä katsoo kameraan, eikä edes tumma tausta pilaa sitä vaan päinvastoin. Että voi yhdestä kuvasta tulla onnelliseksi. Ehkä musta tulee sittenkin valokuvaaja. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti