sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Odottavan aika on pitkä

1.Ensin odotettin, että tulis lunta. No tulihan sitä kaksi senttimetriä. Pari kertaa oon kelkkaa näyttäny Kodalle, jotta vetoharrastus pääsis vauhtiin. Ihan turhaan. Lumet sulaa, sit sataa lunta, lumet sulaa onkin jäätä, kappas tulee lunta, ai vaihteeksi sataakin vettä ja lumet sulaa. Raivostuttavaa. Ja mikähän siinäkin on, että kun on syksy eikä vielä lumia maassa ja sataa vettä niin ei harmita yhtään, mutta kun on lumi maassa ja alkaa sataa vettä ja pyörit siinä loskassa, niin ketutuksen määrä on uskomaton. Ehkä se onkin niin, että ei se rapaisuus vaan se loska.

No nyt heitin jo kelkan pois ja melkein jo lähdin fillaroimaan, koska meillä näytti kelit jo näin hyviltä.


Onneksi en sit kuitenkaan vielä ottanut pyörää talviteloilta vaan ajattelin käydä katselemassa, jotta mihin asti on sulaa. No ei ollut pitkälle. Onneksi kerrankin maltoin mieleni. Muuten ois taas voinu vähän sattua. Vain toi pieni pätkä oli sulana ja kaikki muu jäätä. Asfalttitiet on kyllä sulana, mut kuka niillä haluu juosta? En minä enkä viitti koiraakaan asfaltilla juoksuttaa, kun ei ole pakko.


2. No nyt odotetaan, jotta lumet sulais niin pääsis taas fillaroimaan ja tekee yhteisfillarilenkkejäkin.

Kodallahan on lenkeillään aina jostain hommata itselleen keppi. Se suussa sitten juostaan hepuloiden ympäriinsä. Sitä heitellään ilmaan ja sen kimppuun hypätään ja sen päällä kieritään. Kun se saadaan taas suuhun, niin se suussa vedetään miljoona johonkin suuntaan.



No niitä myös kuljetetaan lenkiltä kotiovelle, johon ne pitää jättää. Ainoastaan kerran on Koda onnistunut mun huomaamattani kepin sisälle (älkää kysykö miten onnistui pitämään itsensä sellaisessa kuvakulmassa, etten todellakaan nähnyt keppiä) ja meni olohuoneeseen syömään keppiään. Mä olin sen ulko-ovella irroittanut hihnasta ja mä vannon, ettei sillä silloin ollut keppiä. No eihän siinä muuta voinut todeta kuin jotta pidä keppis. Ja opinpa senkin, että kepistä lähtee yllättävän paljon sälää mitä siivota. Ei oo tarvinnu sen jälkeen miettii, et no jos se vaan ton söis sisällä. Sisälle ei keppejä tule, piste. Mut pitihän se kokeilla. :D

3. Leo aina odottaa Kodaa jossain sisällä. Leo on Kodan rakkain lelu, jota kanniskellaan mukana. Leo osallistuu aika paljon kaikkeen toimintaan, kuten sohvalla makoiluun, ruoan odotteluun, vieraiden tapaamiseen jne. Joskus jos tuhoaja koirahirviöitä saapuu kylään, niin Leo pelastetaan kaappiin turvaan. Yleensä Leo pelastetaan hirviöltä ja se tuodaan mulle. Muista leluista ei ole niin väliä, mutta Leoa ei tapeta.

Olimme tosiaan olleet aika pitkällä ja rapauttavalla lenkillä, jolloin suihku on ehdottomasti paras vaihtoehto kun sisään tullaan. Mulla oli kylppärissä vain yksi pyyhke mikä ei riittänytkään, niin lähdin hakemaan toista pyyhettä. No mutta, mitä näinkään? Leo oli haettu kans odottamaan kuivausta, kun mä hain pyyhkeen. No Leoa ei tarvinnut kuivata. Oli pakko hakee kamera, kun Koda Leon kanssa odotti kylppärissä ja ilme oli ihan, et missään en oo käyny, ku kokoajan täs ootellu, mut sit Leo tuli tänne. Jep, jep.


4. No nyt on Puuhka taas meillä hoidossa ja mä oottelen, et noi koirat heräis, et päästäis taas lenkkeilee. Se on niin kivaa kun Puuhka toimii Kodalle vieheenä ja molemmat juoksee. Kyllä sheltissä on virtaa ja meininkiä. Joskus vielä mulle semmonen tulee. Toi on niin helppo ja vaivaton ja kuitenkin energinen rotu. :)


Puuhkaa jurppii kun Koda ei liiku ja räksytys on sen mukainen

Viehe kyllä myös osaa vaatia Kodan liikkeeseen ja ne molemmat nauttivat, kun saavat paahtaa pitkin maita ja mantuja.

5. Sitten viimeisin ja ehkä paras asia mitä odottaa. Meille tulee pentu taloon. Ja ei, ei tule shelttiä vaikka sitä olen tässä jo pari vuotta yrittänyt taloon saada. Tulee iso koira. Saksanpaimenkoira. Koda saa kokoisensa kaverin ja mä tuskin maltan odottaa, että pääsen taas pikku naskalit tuntemaan pohkeessani ja raahaan lahkeessani pientä murisee myttyä, joka ihmettelee kaikkea. Mä niin jo odotan pienen tuloa. Jahka vielä varmistuu, jotta mikä niistä palleroista tulee, niin laitan sitten kuvia. Vielä pitäis muutama viikko malttaa.

-Mie romahan, ku joudun oottaa. Todellakin, todellakin, todellakin. Aivan ja mähän en nyt voi ittelleni tässä pennuks muuttuu, mut ehkä se tästä. Malttia vaan. :)


2 kommenttia:

  1. Et vissiin paljasta vielä, että mistä? Onnea kuitenkin jo tulevasta. :)

    VastaaPoista
  2. En paljasta vielä, mutta aikanaan kyllä. :-)

    VastaaPoista