sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Lutra Lutra ja hieman PK:ta

Taas oli niin hieno ilma, että oli ihan pakko ulkoiluttaa kameraa.

Päätettiin lähteä kaverin kanssa keskelle erämaata, liki koskemattomaan luontoon.


Koda hepuloi hiekkakuopalla
Tarkoitus oli, että vietettäisiin kokopäivä ulkona.

Ensimmäinen etappimme olikin aavikon keskellä sijaitseva pieni keidas. Kyllä koirat nauttivat ja Koda aivan villiintyi itsekseen leikkimään vedessä. Se sai ihan kauheita hepuleita. :D


Koda lutraa tassuillaan ja käy makaamaan veteen.

Keppikin täytyy saada veteen.

Keppi meinaa hukkua

Keppiä täytyy vähän opettaa uimaan

Kelluu se sittenkin

Koda hepuloi onnessaan


Koda niin kaunis ja rakas

Uinti riehan jälkeen suunnistimme metsään kohti.

Olin jo lähtiessäni ihan vaan varuiksi pakannut mukaan pk-liivit ja hanskan esineeksi, jos vaikka kokeilisin esineruutunoutoa Kodalle. No hyvä paikka ruudun tekemiseen löytyi ja eikun kokeilemaan. Liivit päälle, lelu esiin tai no hanska Kodalle käsky ja esine mettään.


Mä näytän Kodalle esinettä

Koda istuu, kun vien esinettä metsään

Koda yrittää ottaa kontaktii.
Koda ei ihan heti meinannu tajuta mitä siltä haluttiin. Yritti tarjota akltiivisesti kontaktii, kun tulin viereen. No ei sekään toisaalta ole huono juttu.

Löytyhän se katseen suuntauskin, kun vaan malttoi

Koda kiitää takaisin esine suussa

Koda luovuttaa esineen

Nyt täytyy sanoa, että tuntuipa helpolta. Lähetin ja Koda juoksi metsään, otti hanskan suuhun ilman kehuja, näin vasta kun oli jo melkein luona. Että kai tätä esineruutua voi näinkin treenata. ;)

Voi kun tuli hyvä mieli näistä kuvista. Aiempien koirien kanssa kun kansallisia on harrastettu. Kyllä se niin on, että liivit koiran tekevät. Siihen tulee heti sellaista tekemisen tuntua. :)

Lopuksi vielä grillattiin. Kodakin sai makkaraa, tottakai.

Olihan taas mukava viikonloppu. Kiitos.

6 kommenttia:

  1. Hauskat puuhastelut ja ihana sakemanni neiti :)

    VastaaPoista
  2. Mukavanoloinen hiekkamonttu on teilläkin, ja Koda näyttää tosiaan heti niin pätevältä pk-liivit päällään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koda onkin todella pätevä. ;) Ihme koira ku oppii kerrasta. :D Harmi vaan, et toi hiekkis on niin äärettömän pieni ja toi vesi kuivuu nopiaan pois sieltä.

      Poista
  3. Pitää mennä joskus nyt sitte porukalla tekeen esineruutua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ehdottomasti ja vaik tekee pikku mettäjälkiä samalla. :)

      Mäki alan jo pikkuhiljaa toipuu tästä ja aattelee, et ehkä sitä voi kansallisii sittenki harrastaa. :)

      Poista